Viime viikolla myytävät hevosemme Tuuli, Salmiakki ja Rusko lähtivät myytäväksi Sumuvaaraan ja näin ollen oli hyvästien aika. Toivottavasti Sumuvaarasta ponit päätyvät hyvään uuteen kotiin. Lisäksi perustimme linkkilistan, jonka ensimmäiseksi linkiksi Sumuvaara päätyi.
Kolmen tallipaikan vapauduttua olen pohtinut uusien hevosten hankkimista, mutta koska kesällä on varsojakin odotettavissa, päätin pidättäytyä hevoskuumeesta toistaiseksi. Lisäksi omat kiireeni eivät sallisi uuden hevosen etsimisrumbaa.
sunnuntai, 8. huhtikuuta 2012
lauantai, 24. maaliskuuta 2012
Uusi asukki ja hoitajatoiminta tauolle
Tallillemme on saapunut uusi asukki, Mantan Kaspers "Kassu"! Hevosen omistaa Kitty. Tervetuloa molemmille!
Suorantaan ei kuulu mitään ihmeellistä. Päätin lopettaa hoitajatoiminnan, ainakin väliaikaisesti, ajan puutteen vuoksi. Jos halukas hoitaja ilmaantuu, ehkä muutan mieleni... :D Lisäksi mainostin tallia ja myytäviä hevosia hieman.
Käykäähän kaikki kurkkaamassa erästä blogiarvontaa, josta voi voittaa itselleen Kingslandin pipon! :)

sunnuntai, 11. maaliskuuta 2012
Viime kirjoittamisesta onkin mennyt miljoona vuotta. Suorannassa talvi on sujunut rauhallisissa merkeissä ja kerrottavaa on vähän.
Tämän kuun alussa Arttu sai jälkeläisen, Susikallion Charaden eli Jaden. Lisäksi haluan mainita, että viime postauksen jälkeen hevosemme ovat saaneet kunniaa myös näyttelyissä. Myös viime kesän varsat ovat pärjänneet hyvin.
irtoSERTin saaneet:
Raffe
Freddy
Roosa
KUMA:n saaneet:
Prinsessa
Muuni
Eemil
Ale
Raffe
Bondi
Jesse

tiistai, 30. elokuuta 2011
Uusia hevosia
Viime kirjoituksesta onkin taas aikaa...
Tallillemme on saapunut tällä viikolla Elinan Saksan ja Englannin reissulta löydettyjä hevosia. Kaikki hevoset ovat korkeatasoisia kilpahevosia. Yksi hevosista on Elinan yksityinen.
t. Felicia Fineke "Felicia", holsteininhevonen
t. Filippa Fineke "Pippa", hannoverinhevonen
t. Freja Fineke "Freja", holsteininhevonen
t. Huntington Questa "Asta", holsteininhevonen
o. Heinrich Max "Max", trakehner (Elinan yksityinen)
o. Heinrich Ewald "Waldo", trakehner
Kaikilla hevosilla on tarkoitus kilpailla. Lisäksi kaikille muille, paitsi Maxille otetaan hoitaja.

sunnuntai, 5. kesäkuuta 2011
Suorannan kesä 2011 ja uudet tulokkaat
Aurinko porottaa lähiaikoina taivaalla ja ilma on suorastaan tuskallisen kuuma. Pidämme pieniä loma-aikoja, jolloin hoitaminen on kyllä sallittua, mutta viesteihin ei vastata. Loppukesästä hevoset lomailevat, jolloin hoitajatkin voivat levähtää.
Kesän lomat:
6-10.6.
13-15.6.
20-21.6.
7-11.7.
29.7.-1.8.
8-16.8. HEVOSTEN KESÄLOMA
Lopuksi vielä ilmoitusasiaa. Tallillemme on saapunut uusia hevosia ja varsojakin on syntynyt!
Uudet tulokkaat:
o. A.D. Sarlet "Stara", shetlanninponi
t. Misbehaving "Miisa", shetlanninponi
Varsat:
o. Suorannan Rafael "Raffe", welsh mountain
o. Suorannan Eemil "Eemil", shetlanninponi
o. Suorannan Niklas "Niklas", hollanninpuoliverinen
o. Suorannan Joonatan "Joonatan", connemaranponi

perjantai, 8. huhtikuuta 2011
Uusia hevosia ja kesän toimintaa
Kisakausi on Suorannassakin pyörähtänyt mukavasti käyntiin kun Elina osallistui Villi-Cupiin ja sijoittui hurjasta 50 osallistujasta per luokka Monter Jacon kanssa 7. sijalle vaativassa B:ssä!
Lisäksi Elina on osallistunut näyttelyihin ja este- ja koulukilpailuihin omilla yksityisillään.
Siitä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen: uusiin hevosiin! Tallille on tullut hurja määrä uusia tulokkaita. Mm. Elinan yksityisistä Eeti on siirtynyt tunti- ja hoitohevoseksi ja Elinan yksityiset ovat menneet melko lailla uusiksi. Elinan yksityisiä ovat nykyään Baltan lisäksi t.Monter Jelly "Jelly", o.Monter Jaco "Jaco" ja o.Erhaben Schatz "Sakke". Jelly ja Jaco on tuotu samalta kasvattajalta. Jelly on Elinan este-, Jaco koulu- ja Sakke kenttäpolle. Jelly ja Jaco ovat lämminverisiä ratsuhevosia ja Sakke on holsteininhevonen.
Myös tunti- ja hoitohevoset ovat saaneet Eetin lisäksi täydennystä. T.Mädchen Gesamt "Matilda" ja t.Munter Prinzessin "Tytti" tuotiin samalta tilalta. Molemmat ovat trakehnereita. Lisäksi tallille saapui ihastuttava Perfect Golden Pass Freddy "Freddy", welsh part bred ori. Freddy on syntynyt ja kasvattettu Suomessa. Myös Jaco ja Jelly ovat Suomessa kasvaneita. Muut hevoset on tuotu ulkomailta, Saksasta.
Kaikkia hevosia olisi tarkoitus tulevana kesänä ja keväällä käyttää paljon näyttelyissä saada mahd. laatuarvosteluun.
Stemma järjestää kesällä kaksi erikoisempaa leiriä: kenttäleirin sekä kilpailu- ja valmennusleirin. Kannattaa käydä tutustumassa Stemman sivuilla (linkki oik. palkissa)!

Vanha tallipäiväkirja
Ethän unohda vanhaa tallipäiväkirjaa? Se säilytetään entisellään ja voit lueskella sitä milloin tahdot! Vanha tallipäiväkirja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)